Niin. Tästä piti aikanaan tulla rakennusblogi. Eipä tullut, kun rakennus otti ja valmistui 3,5kk intensiivisen rakentamisen seurauksena. Nyt siinä vihreässä tuvassa on jo asuttukin pari vuotta, mutta perunamaata ei ole eikä tule. Pihaa pitää kyllä muuten rakentaa ensi kesän aikana.
Kun nyt hopeareunusta olen kuitenkin uhonnut rakentavani, niin ainahan elämässä on jotain pientä rakenteilla. Välillä ihmissuhteet vaativat vähän uusia rakennusmateriaaleja, välillä pitää rakentaa uraa. Kun suorittaminen on verissä, tarttis tehrä aina jotain.
Nyt 40 ikävuoden kriisin kynnyksellä aion välissä rakentaa kroppaa - niin, että se pysyy kunnossa hamaan tulevaisuuteen. Toisen lapsukaisen jälkeen tuttu lääkäri ilmoitti minulle, että kropan takuuaika on mennyt umpeen. Niin totisesti on. Mutta turha sitä on tekosyynä pitää kun kolottaa. Ihan itse olen suustani tunkenut mitä sattuu. Vuosi sitten, kun kolmaskin sukulainen sai diabetes-tuomion totesin, että on aika tehdä jotain.
Oikeastaan projekti sai alkusysäyksen kesällä 2014, kun kollegoideni Venla-joukkueen neljäs jäsen ilmoitti, ettei pystykään kisaamaan seuraavana viikonloppuna. Kollegani äkkäsivät, että minähän olen joskus suunnistanut ja niin löysin itseni koleana kesäkuisena päivänä Kuopion Vehmersalmelta, muutaman muun (epäilemättä hieman enemmän urheilijaa muistuttavan) naisen joukosta Venlojen viestin 2. osuudelta. Luoja niitä ensimmäisiä nousuja! Nelivedolla menin ja tuumin, etten ikinä pääse metsästä ulos! Vaan niin pääsin ja puhtaalla suorituksella, vaikka viiden kilometrin osuus sitten veikin sen 1:45. Huippuakin huipummat joukkuekaverit olivat iloisia puhtaasta suorituksesta. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... Sijoitus oli jossain 1000. huitteilla, mutta sillä ei ollut väliä kun maaliin päästiin hyväksytyllä suorituksella - minusta huolimatta!
Sinä kesänä tuli tehtyä muutama lenkki ja todettua, että tätähän voisi harkita tekevänsä useamminkin. Mutta seuraavana vuonna, kun kuulin olevani edelleen osa samaa upeaa Venla-joukkuetta, innoistuin tosissani. Vähän treeniä alle ja päälle ja huomasin yhtäkkiä olevani myös juoksemassa ensimmäistä puolikastani Pullukka Runissa. Nimi oli osuva, sillä 21km oli yli 100 kiloiselle Pullukalle ihan kohtuullinen Run. Vaan tulipa tehtyä. Ja myöhemmin samana syksynä Tallinnassa vielä sama temppu uudelleen. Molemmilla puolikkailla aikaa kului yli 3 tuntia, mutta maaliin pääsin. Perään 33 km Pirkan Hölkkä ja jalat olivat valmiit - nilkka hajosi ja puolen vuoden telakka oli edessä.
Ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin. Asialla jälleen ihanan hullut kollegani. Työmatkalla yksi näistä ihanista houkuttelin minut mukaan painonhallintaprojektiin. Ja kohtuullisen helposti erilaisiin asioihin yllytettävissä olevana yksilönä tulin tähänkin hommaan lähteneeksi. Hyvä että lähdin. Kevään aikana paino tippui yli 20 kiloa ja jalatkin kestivät jälleen juoksemisen! Hurahdin rogainingiin, mikä toi iltarastien lisäksi mukavaa vaihtelua asfalttijuoksuun. Kesän aikana juoksin 3 puolikasta, kävin neljässä rogassa ja lisäksi testasin ensimmäistä vaan en viimeistä kertaa triathlonia. Minimatka HCT:lla osoitti, että laji on hauska! Puolikkaan aikaa paranin varmasti pitkälti painonpudotuksen ansiosta yli 30 minuuttia, mutta harmillisesti 2:30 haamuraja jäi tavoitteeksi ensi vuodelle.
Nyt ollaankin sitten vuodessa 2017, jonka aloitin 16 kiloa kevyempänä kuin vuoden 2016. Tavoite on, että 2018 alkaa normaalipainoisena, 20 kiloa kevyempänä kuin tämä vuosi. Ja se 2:30 aika puolikkaalla rikkoutuu. Ehkä myös 2:20 jos kaikki menee nappiin. Tavoitteena on myös, että jos paikat pysyvät ehjinä, juoksen tulevana kesänä ensimmäisen maratonini. Saa nähdä kuinka käy, mutta tämä on tavoite. Lähtötilanne:
1.1.2017: 98,9 kg BMI 31,57
9.1.2017: 94,8 kg BMI 30,26
Tästä on hyvä jatkaa kohti kultaista 80-lukua. Sieltä tulee. Ennemmin tai myöhemmin. Taidanpa sillä välin tehdä iltaverkkana muutaman kyykyn. Tee sinäkin. Hyvää yötä, juuri sinulle, missä ikinä lienetkin.
Kun nyt hopeareunusta olen kuitenkin uhonnut rakentavani, niin ainahan elämässä on jotain pientä rakenteilla. Välillä ihmissuhteet vaativat vähän uusia rakennusmateriaaleja, välillä pitää rakentaa uraa. Kun suorittaminen on verissä, tarttis tehrä aina jotain.
Nyt 40 ikävuoden kriisin kynnyksellä aion välissä rakentaa kroppaa - niin, että se pysyy kunnossa hamaan tulevaisuuteen. Toisen lapsukaisen jälkeen tuttu lääkäri ilmoitti minulle, että kropan takuuaika on mennyt umpeen. Niin totisesti on. Mutta turha sitä on tekosyynä pitää kun kolottaa. Ihan itse olen suustani tunkenut mitä sattuu. Vuosi sitten, kun kolmaskin sukulainen sai diabetes-tuomion totesin, että on aika tehdä jotain.
Oikeastaan projekti sai alkusysäyksen kesällä 2014, kun kollegoideni Venla-joukkueen neljäs jäsen ilmoitti, ettei pystykään kisaamaan seuraavana viikonloppuna. Kollegani äkkäsivät, että minähän olen joskus suunnistanut ja niin löysin itseni koleana kesäkuisena päivänä Kuopion Vehmersalmelta, muutaman muun (epäilemättä hieman enemmän urheilijaa muistuttavan) naisen joukosta Venlojen viestin 2. osuudelta. Luoja niitä ensimmäisiä nousuja! Nelivedolla menin ja tuumin, etten ikinä pääse metsästä ulos! Vaan niin pääsin ja puhtaalla suorituksella, vaikka viiden kilometrin osuus sitten veikin sen 1:45. Huippuakin huipummat joukkuekaverit olivat iloisia puhtaasta suorituksesta. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... Sijoitus oli jossain 1000. huitteilla, mutta sillä ei ollut väliä kun maaliin päästiin hyväksytyllä suorituksella - minusta huolimatta!
Sinä kesänä tuli tehtyä muutama lenkki ja todettua, että tätähän voisi harkita tekevänsä useamminkin. Mutta seuraavana vuonna, kun kuulin olevani edelleen osa samaa upeaa Venla-joukkuetta, innoistuin tosissani. Vähän treeniä alle ja päälle ja huomasin yhtäkkiä olevani myös juoksemassa ensimmäistä puolikastani Pullukka Runissa. Nimi oli osuva, sillä 21km oli yli 100 kiloiselle Pullukalle ihan kohtuullinen Run. Vaan tulipa tehtyä. Ja myöhemmin samana syksynä Tallinnassa vielä sama temppu uudelleen. Molemmilla puolikkailla aikaa kului yli 3 tuntia, mutta maaliin pääsin. Perään 33 km Pirkan Hölkkä ja jalat olivat valmiit - nilkka hajosi ja puolen vuoden telakka oli edessä.
Ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin. Asialla jälleen ihanan hullut kollegani. Työmatkalla yksi näistä ihanista houkuttelin minut mukaan painonhallintaprojektiin. Ja kohtuullisen helposti erilaisiin asioihin yllytettävissä olevana yksilönä tulin tähänkin hommaan lähteneeksi. Hyvä että lähdin. Kevään aikana paino tippui yli 20 kiloa ja jalatkin kestivät jälleen juoksemisen! Hurahdin rogainingiin, mikä toi iltarastien lisäksi mukavaa vaihtelua asfalttijuoksuun. Kesän aikana juoksin 3 puolikasta, kävin neljässä rogassa ja lisäksi testasin ensimmäistä vaan en viimeistä kertaa triathlonia. Minimatka HCT:lla osoitti, että laji on hauska! Puolikkaan aikaa paranin varmasti pitkälti painonpudotuksen ansiosta yli 30 minuuttia, mutta harmillisesti 2:30 haamuraja jäi tavoitteeksi ensi vuodelle.
Nyt ollaankin sitten vuodessa 2017, jonka aloitin 16 kiloa kevyempänä kuin vuoden 2016. Tavoite on, että 2018 alkaa normaalipainoisena, 20 kiloa kevyempänä kuin tämä vuosi. Ja se 2:30 aika puolikkaalla rikkoutuu. Ehkä myös 2:20 jos kaikki menee nappiin. Tavoitteena on myös, että jos paikat pysyvät ehjinä, juoksen tulevana kesänä ensimmäisen maratonini. Saa nähdä kuinka käy, mutta tämä on tavoite. Lähtötilanne:
1.1.2017: 98,9 kg BMI 31,57
9.1.2017: 94,8 kg BMI 30,26
Tästä on hyvä jatkaa kohti kultaista 80-lukua. Sieltä tulee. Ennemmin tai myöhemmin. Taidanpa sillä välin tehdä iltaverkkana muutaman kyykyn. Tee sinäkin. Hyvää yötä, juuri sinulle, missä ikinä lienetkin.
